Riittääkö rinnakkaiskoulujärjestelmä Jo kansakoululaitoksemme isänä tunnettu Uno Cygnaeus oli toivonut kansakoulun toimivan kaikkien yhteiskuntakerrosten pohjakouluna. Koulunuudistusta käsiteltiin lehdistössä, eduskunnassa ja lukuisissa komiteoissa 1900-luvulla, erityisesti 1920-luvulta lähtien ns. pohjakoulukysymyksestä yhtenäiskouluun. Ennen peruskoulua Suomessa oli rinnakkaiskoulujärjestelmä. Se koostui erityyppisistä kouluista, kuten kansakoulusta ja oppikoulusta, eikä koulujärjestelmän kehittäminen ollut perustunut yhtenäiseen suunnitelmaan. 1960-luvulla jo puolet ikäluokasta siirtyi oppikouluun, mutta oppikouluun siirtyneiden suhteellinen osuus vaihteli vanhempien asuinpaikasta ja sosiaalisesta asemasta. Yhteiskunta tarvitsi koulutettua työvoimaa ja siksi nuoret kannatti kouluttaa hyvin. Rinnakkaiskoulujärjestelmä ei pystynyt vastaamaan tähän koulutuskysyntään. Myönnettiin, että koulujärjestelmää oli uudistettava, mutta toteuttamistavoista oltiin erimielisiä. Ratkaisuja vaikeutti myös se, että asiaa politisoitiin enemmän kuin se ehkä pedagogisesti ansaitsi. Rintamalinjoja syntyi mm. kansakoulunopettajien ja oppikoulunopettajien välille. Kansakouluja edustavat kannattivat peruskoulua, oppikoulunopettajat suhtautuivat siihen epäilevästi. Kansakoulusta oppikouluun Oppivelvollisuudesta säädettiin vuonna 1921 oppivelvollisuuslailla. Oppivelvollisuuteen kuului kaikille yhteinen kuusivuotinen kansakoulu. Oppivelvollisuuslain kumosi vuonna 1957 voimaan astunut kansakoululaki (247/1957), jonka mukaan kansakoulu jakautuu varsinaiseen kansakouluun ja kansalaiskouluun. Kansakoulu on kuusivuotinen ja kansalaiskoulu kaksivuotinen. Kansakoulun jälkeiseen yleissivistävään rinnakkaiskoulujärjestelmään kuuluivat yksityiset oppikoulut, valtion oppikoulut ja kunnalliset keskikoulut, ja niihin pyrittiin yleensä kansakoulun neljänneltä luokalta pääsykokeella. Oppikouluissa perittiin lukukausimaksut. Suurin osa oppikouluista oli yksityisiä.

複線型学校体系で十分か 　私たちの民衆学校の父としてすでに知られているウノ・シュグネウスは，民衆学校が社会のすべての階層の基本の学校になることを望んでいた。学校改革は，特に1920年代以降，報道機関，議会，20世紀の多くの委員会で，特に基本的な学校問題から総合的な学校への移行が議論されていた。 　基礎学校以前のフィンランドには，複線型学校体系がありました。民衆学校や文法学校など，異なる種類の学校で構成されており，学校制度の開発は統一された計画に基づいていませんでした。1960年代には早くも，年齢層の半分が文法学校に進学しましたが，文法学校に通う人の相対的な割合は，両親の居住地や社会的地位によって異なりました。 　社会は熟練した労働力を必要としていたため，若者は十分に教育を受けるに値します。複線型学校体系はこの教育需要を満たすことができていませんでした。学校制度は改革が必要であることが認められましたが，その実施方法については意見の相違がありました。解決策は，問題がおそらく教育学的に値する以上に政治化されたという事実によって妨げられました。民衆学校と文法学校の教師の間に対立線が作られました。民衆学校の代表は基礎学校を支持しており，文法学校の教師はそれについて懐疑的でした。 民衆学校から文法学校へ 　義務教育は，1921年の義務教育法によって制定されていました。義務教育には，すべてに共通の6年間の民衆学校が含まれていました。義務教育法は，1957年に施行された民衆学校法（247/1957）によって廃止され，これにより，民衆学校は元の民衆学校と市民学校に分けられました。民衆学校は6年間，市民学校は2年間です。 　民衆学校卒業後の複線型学校体系には，私立文法学校，国立文法学校，および公立中学校が含まれ，一般的には民衆学校4年生になると入学試験をパスして進学しました。文法学校は学期毎に授業料を請求されました。文法学校の大部分は私立でした。