シュグネウスは，民衆学校とその教員養成のための学校を作ったのですが，学校の体系としてはエリートコース学校と併存する複線型学校体系（日本も昭和21年まで複線型でした）でした。

　複線型学校体系の弊害は昔から言われていましたが，この改革に乗り出したのは労働者の家庭出身のレイノ・オイッティネンです。彼は労働運動の中から庶民教育のレベルアップに腐心し，複線型の学校体系を単線型に変える必要に気づき，ほぼ生涯を学校体系の改革に尽力します。

　ＯＥＣＤのＰＩＳＡ調査で毎回首位を行く現在のPeruskoulu（直訳すると基礎学校，基礎教育学校で，小中一貫教育なので総合学校と訳されることもある）を作り，「フィンランドの基礎教育学校の父」と言われる彼の業績をご覧ください。

Reino Oittinen　　（1912-1978） Elämän alkuvaiheet Reino Oittisen isä oli veturinkuljettaja, joka erotettiin sisällissodan jälkeen väliaikaisesti valtionrautateiden palveluksesta. Oittisen kaksi äidinpuoleista tätiä, Iida Vihuri ja Kaisa Hiilelä, olivat SDP:n kansanedustajia ja niinpä oli luonnollista, että hän valitsi sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen. Lahjakkaana Oittinen pääsi opin tielle, kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lyseosta vuonna 1931, opiskeli yhteiskuntatieteitä ja valmistui kolmessa vuodessa erinomaisin arvosanoin. Opiskeluaikoinaan hän vieroksui sekä opiskelijamaailmaa hallitsevaa oikeistolaista AKS:läisyyttä että Akateemista Sosialistiseuraa - jonka sihteerinä hän toimi - vasemmalle kiskovaa "soihtulaisuutta", joka vei mukanaan hänen koulu- ja huonetoverinsa Raoul Palmgrenin. Väitöskirjan teko jäi Oittiselta kesken, kun hän pääsi tiukan vaalin jälkeen vuonna 1934 vain 22-vuotiaana Valkeakosken työväenopiston rehtoriksi. Valkeakoskella hänet valittiin pian myös kauppalanvaltuustoon. Syyskuussa 1937 Oittinen valittiin Tampereen kaupunginkirjaston johtajaksi kaupunginvaltuuston sosiaalidemokraattisen enemmistön äänin. Porvariston valitettua vaalista maaherralle tämä kumosi vaalituloksen, koska Tampereen kaupunginkirjaston sääntöjen mukaan hakijalta edellytettiin kirjastoalan tuntemusta. Oittinen siirtyi vuonna 1938 Jyväskylään Työn Voima -lehden päätoimittajaksi, mistä jatkoi vielä samana vuonna Työväen Sivistysliiton (TSL) opintosihteeriksi Väinö Voionmaan kutsumana. Sotavuosina Oittinen vältti asepalveluksen ja kohosi TSL:n pääsihteeriksi 1942. Liiton varapuheenjohtajana hän oli 1947-1965 ja sen jälkeen puheenjohtajana. Sodan jälkeen hän työskenteli Työväen Akatemian johtajana 1945-1950 ja vaikutti myös Voionmaan opiston perustamiseen 1950. SDP:n kasvatustoimikunnan puheenjohtajana Oittinen oli avainhenkilö laadittaessa puolueelle uutta ohjelmaa, jolla 1952 korvattiin liki puoli vuosisataa käytössä ollut Forssan ohjelma. Hän oli pitkään yksi puolueensa keskeisistä ideologeista, mutta vältteli päivänpolitiikkaa ja kieltäytyi puolueriidan aikana puheenjohtajaehdokkuudesta. Pitkä tie peruskouluun Oittinen toimi opetusministerinä 1948-1950 Fagerholmin, 1951-1953 Kekkosen, 1957-1958 von Fieandtin, 1963-1964 Lehdon ja 1966-1968 Paasion hallituksissa, joista kolmessa viimeisessä samanaikaisesti pääministerin sijaisena. Hänet kutsuttiin aina, kun opetusministerin salkku osui SDP:lle; von Fieandtin ja Lehdon hallituksissa hän oli ammattiministerinä. Ollessaan ensi kertaa ministerinä vuonna 1948 K.-A. Fagerholmin sosiaalidemokraattisessa vähemmistöhallituksessa Oittinen joutui puolueensa linjan mukaisesti hylkäämään henkilökohtaisesti kannattamansa ns. Ruudun komitean yhtenäiskouluesityksen, joka oli tarpeettomasti leimaantunut kommunistien hankkeeksi. Noustuaan 17. helmikuuta 1950 Yrjö Ruudun seuraajana kouluhallituksen pääjohtajaksi yhtenäiskoulun toteuttamisesta tuli Oittiselle elämäntehtävä. Ruotsissa siihen siirtyminen alkoi jo samana vuonna, mutta Suomessa saatiin odottaa vielä yli kaksikymmentä vuotta. Oittisen kaksi seuraavaakaan ministerikautta eivät vieneet tavoitetta sanottavasti eteenpäin, sillä poliittinen tahto siihen puuttui yhä. Sen sijaan kehitettiin Kouluhallituksen kouluneuvoksen Alfred Salmelan ajamaa uudistettua kansalaiskoulua, joka jäi kuitenkin lyhytikäiseksi välivaiheeksi. Kehitys lähti liikkeelle maalaisliittolaisen opetusministeri Johannes Virolaisen asetettua koulujärjestelmän uudistamista pohtineen kouluohjelmakomitean 1950-luvun lopulla. Oittisen johtama riitaisa komitea pusersi 1959 vähemmistönsä kantaa heijastelevan mietinnön, jossa tuettiin yhtenäiskouluun siirtymistä. Vuonna 1961 Oittisen johtama kouluhallitus antoi mietintöä puoltavan lausuman, joka auttoi kääntämään riittävän monen porvaripuolueen poliitikon pään. Eduskunnassa meni marraskuussa 1963 läpi ponsi, jossa vaadittiin hallitusta ryhtymään toimiin yhtenäiskoulun toteuttamiseksi. Opetusministeriksi sopivasti palannut Oittinen asetti uuden peruskoulukomitean, jota jälleen johti itse. Komitean työn valmistuttua hän oli jo opetusministerinä uudessa hallituksessa, ja saattoi keväällä 1967 antaa peruskoulu-uudistusta koskevan lakiesityksen eduskunnalle. Hän joutui arvostelun kohteeksi vastustettuaan pakollista ruotsin opiskelua, joka lisättiin jälkeenpäin esitykseen, eikä häntä siksi huolittu opetusministeriksi enää keväällä 1968 aloittaneeseen Koiviston hallitukseen. Ateistina hän olisi halunnut myös lakkauttaa tunnustuksellisen uskonnonopetuksen, mutta katsoi sen olevan toistaiseksi epärealistinen tavoite. Oittisen viimeisiä työvuosia haittasi ja eläkkeellejäämistä ennenaikaisti loukkaantuminen auto-onnettomuudessa kesällä 1966. Kouluhallituksen johdossa hänen uransa viimeiseksi vaiheeksi jäi eduskunnan vuonna 1968 hyväksymän peruskoulu-uudistuksen toimeenpano, joka kesti vielä vuosikymmenen. Hän oli mielissään satojen vanhojen yksityisten oppikoulujen ottamisesta valtion ja kuntien haltuun uudistuksen yhteydessä - näissä piireissä olivat olleet peruskoulu-uudistuksen vankimmat vastustajat. Hän oli kannattanut myös elitistisen vanhan Suomen akatemian lakkauttamista, joka myös toteutui vuonna 1969. Oittisen viimeisinä pääjohtajavuosina koulumaailmankin yli pyyhkäissyt vasemmistolainen opiskelijaradikalismi ja kouludemokratiahankkeet jättivät hänet kylmäksi. Lapualaisaikana miltei koulutoveriensa muiluttamaksi joutunut Oittinen vastusti politiikan tuomista kouluihin, muttei voinut pysäyttää ajan virtaa. Vaikka oli ollut ikänsä johdonmukainen marxilainen sosialisti, hän oli henkisesti eri aallonpituudella kuin vallankumousaatteista innostuneet radikaaleimmat nuoret, jotka kohosivat Teiniliiton johtoon. Oittisen seuraaja Erkki Aho suvaitsi heitä enemmän. Muiden tehtäviensä ohella Oittinen toimi 1950-1957 Suomen Taideakatemian hallituksen, 1952 alkaen Kansallisoopperan hallintoneuvoston ja 1957-1965 Suomen UNESCO-toimikunnan puheenjohtajana. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen kunniatohtoriksi hänet vihittiin vuonna 1964 ja ministerin arvonimen hän sai 1971. Ensimmäiset peruskoulut aloittivat toimintansa Pohjois-Suomessa vuonna 1972 samoihin aikoihin kuin Oittinen jäi halvauskohtauksen vuoksi eläkkeelle, ja viimeiset kansa- ja oppikoulut siirtyivät historiaan Helsingissä 1978, jossa hän kuoli samana vuonna.

レイノ・オイッティネン　（1912-1978）   青 年 期 　レイノ・オイッティネンの父親は，内戦後，国鉄から一時的に解雇された機関車の運転手でした。オイッティネンの母方の２人の叔母，イイダ・ビフリとカイサ・ヒイレラはＳＤＰ（Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue, 社会民主党）の国会議員だったので，彼が社会民主主義労働運動を選んだのは自然のことでした。才能のある男として，オイッティネンは研究の道に進み，1931年にタンペレ古典リセー（文法学校）についての論文を書き，社会科学を学び，優れた成績で3年間で卒業しました。学業中，彼は学生の世界を支配する右翼のAKS（Akateeminan Karjala-Seura, 1922-1944年に存在した右翼学生団体）に反感を持っており，そして彼の学友でありルームメートだったラウオル・パルムグレンと共に，左翼の「たいまつ」の書記として社会主義者学生団を率いていました。厳格な選挙の後，1934年彼が22歳でヴァルケアコスキ労働者学校の校長になったためオイッティネンは論文執筆を中断しました。ヴァルケアコスキでは，すぐに町議会議員にも選出された。 　1937年9月，オイッティネンはタンペレ市議会の社会民主党の多数派の投票により同市の図書館館長に選出されました。ブルジョアジーが求めるような選挙で選ばれた知事に反対し選挙結果を破棄しました。と言うのは，タンペレ市立図書館の規則に従って，申請者は図書館業界の知識を持っている必要があったためでした。 　1938年に，オイッティネンは「労働の力(Työn Voima)」誌の編集長としてユヴァスキュラに移り，同年，ヴァイノ・ヴォイオンマーの招きで労働者文化同盟( Työväen Sivistysliitto，TSL)の教育書記を務めました。戦時中，オイッティネンは兵役を避け，1942年にTSLの総書記長に昇進しました。彼は1947年から1965年まで同同盟の副会長を務め，その後会長を務めました。 戦後，彼は1945年から1950年まで労働者学校の校長を務め，1950年にヴォイオンマー学校の設立にも影響を与えました。ＳＤＰの教育委員会の委員長として，オイッティネンは党のための新計画を作成する際の主要人物であり，1952年にほぼ半世紀にわたって使用されてきたフォルッサ計画に取って代わりました。 彼は長い間党の主要な思想家の1人でしたが，目先の政治を避け，党論争の間党首に立候補することを拒否しました。   基礎教育学校への長い道のり 　オイッティネンは1948年〜1950年にファゲルホルム(Fagerholm)内閣，1951年〜1953年にケッコネン(Kekkonen)内閣，1957年〜1958年にフォン・フィアンツ(von Fieandt)内閣，1963年〜1964年にレヘト(Lehto)内閣，および1966年〜1968年にパーシオ(Paasio)内閣の教育大臣を務め，最後の3人の時は首相を兼任しました。 彼は教育大臣の地位がＳＤＰに当たるたびに登用されました。 フォン・フィアンツとレヘトの内閣では，彼は商務大臣を務めました。 　1948年に初めて大臣を務めたとき，K.A. ファゲルホルムの社会民主主義少数派政府では，オイッティネンは共産主義プロジェクトだとして不必要に非難され，党の政策に沿って思いやりを支持するいわゆるルート委員会の総合学校の提案を諦めました。 1950年2月17日，Yrjö Ruutu委員会を引き継ぎ，教育委員会の委員長として統合学校の導入を進めることがオイッティネンの人生の使命となりました。 スウェーデンでは同じ年に移行が始まりましたが，フィンランドではまだ20年以上も待つことになりました。 オイッティネンの次の２期の閣僚任期でさえ，政治的意志がまだ欠けていたため，目標を先に進めませんでした。 代わりに，学校評議会の評議員であるアルフレッド・サルメラが主導する新生の市民学校が開発されましたが，短命の中途段階のままでした。 　この開発は，農村同盟の教育大臣であるヨハンネス・ヴィロライネンが1950年代後半に学校制度の改革を検討するために学校カリキュラム委員会を設置した後に開始されました。 1959年，オイッティネンが議長を務め物議をかもす委員会は，少数派の立場を反映した考慮を締め出し，総合学校への移行を支持しました。 1961年，オイッティネン率いる教育委員会はこの報告書を支持する声明を発表し，ブルジョア党の政治家の頭を変えるのに十分役立ちました。 1963年11月，議会を通過して法案が成立し，政府に総合学校の実施に向けた措置を講じるよう要請しました。教育大臣として適切に復帰したオイッティネンは，新たに基礎学校委員会を設置し，再び委員長を務めました。 委員会の作業が完了したとき，彼は新政権の教育大臣であり，1967年の春に基礎学校改革に関する法案を議会に提出することができました。 彼は後に提案に追加されたスウェーデン語の強制的な学習に反対したことで批判され，したがって1968年の春に始まったコイヴィスト政権からは教育大臣としてもはや登用されませんでした。 彼はまた，無神論者として告解の宗教的指導を廃止することを望んだであろうが，それを当面の非現実的な目標と考えた。 　オイッティネンの最後の数年間の仕事は妨害され，1966年の夏に自動車事故で負傷した後，引退しました。教育委員会を率いる彼の経歴の最後の段階は，1968年に議会によって承認された基礎学校改革の実施であり，これはさらに10年続きました。 彼は改革の文脈において国と地方自治体による何百もの古い私立の文法学校−これらのグループは基礎学校改革の最も強い反対者だった−の乗っ取りに満足しました。彼はまた，1969年に行われたエリート主義の古いフィンランドのアカデミーの廃止を支持していました。 　オイッティネンが委員長としての彼の最後の年に教育界を席巻していた左派の学生過激主義と学校民主主義のプロジェクトは，彼を冷たくしました。ラプア時代に同級生に騙されそうになったオイッティネンは，学校への政治の導入に反対しましたが，時間の流れを止めることはできませんでした。彼は同じ年齢の一貫したマルクス主義社会主義者でしたが，若者同盟を引っ張る位置に昇格した革命のイデオロギーに熱心な最も過激な若者達とは精神的に異なる波長にありました。オイッティネンの後継者であるエルッキ・アホは，彼らをさらに容認しました。 　オイッティネンはその他の職務として，1950年から1957年までフィンランド芸術アカデミー，1952年からは国立オペラ委員会，1957年から1965年までフィンランドユネスコ委員会の委員長を務めました。 彼は1964年にユヴァスキュラ大学の名誉教育博士として就任し，1971年に大臣の称号を授与されました。 　最初の基礎学校は1972年にフィンランド北部で開校し，オイッティネンは脳卒中のために引退したと同時に，最後の民衆学校と文法学校は1978年にヘルシンキでその歴史を閉じ，同年に彼は亡くなりました。

《蛇足》 　「なぜフィンランドの子どもたちは「学力」が高いか」教育科学研究会「教育」別冊3　2005年12月15日初版2刷，の巻頭インタビューで中嶋博早稲田大学名誉教授（当時）と片岡洋子氏，宮崎充治氏が対談しています。その一部をここに再録します（敬称略）。 宮崎　先生は1962年から63年にかけて，ヘルシンキ大学の客員教授として滞在されていますが・・・ 中嶋　（前略）ヘルシンキ大学の法学部部長で最高裁長官をされていた方のお嬢さんが公使館関係者でいらして，その方が私の書いたものを読まれて，それから父上が保証人になるからフィンランドに来ないかと，そんなことからトントン拍子にすすんで，突然客員教授で来てくれと言われ（中略）連日こっちの大学で講演してくれ，こっちで日本の戦後の教育改革の話をやってくれ，学会紀要，雑誌にも原稿をと。 宮崎　日本の６・３制を先生がフィンランドで紹介されたそうですね。 中嶋　（前略）フィンランドのあちこちに行って，日本の教育事情，とくに６・３制のメリットとデメリットについて講演しました。（中略） 　私は，フィンランドに６・３制を導入し定着させた功績が認められて，1984年にフィンランド科学アカデミーの外国会員に当時日本人では初めて推挙されたのです。 　と話されているが，レイノ・オイッティネンの業績を読めば1962年以前から改革計画が進んでいたことが分かります。