（2019年8月20日掲載）

Jääkäriliikkeen ja siten Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n synnyn taustana ovat Suomen historian niin sanotut sortovuodet, toisin sanoen Venäjän keisarikunnan pyrkimys Suomen suuriruhtinaskunnan venäläistämiseen ja sen sisäisen autonomian hävittämiseen. Ensimmäisen vuosiin 1899-1905 ajoittuneen ja vuonna 1908 alkaneen toisen sortokauden jäljiltä maamme tulevaisuus näytti lohduttomalta. Maassa vallitsi voimakas venäläisvastainen mieliala. Erityisen vihamielisesti Venäjään suhtautui nuoriso, jolla ei ollut omakohtaisia muistoja vuotta 1899 edeltäneestä suomalais-venäläisestä yhteisymmärryksen ajasta. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä vuonna 1914 Suomessa toivottiin yleisesti Venäjän tappiota. Toiveita lisäsivät venäläisten sodan alkuvaiheessa kärsimät raskaat vastoinkäymiset. Helsingin ylioppilaspiireissä syntyi uusi aktivistinen liike ensimmäisen sortokauden aikaisen liikkeen hengessä. Haluttiin tehdä jotain Venäjän tappion jouduttamiseksi. Marraskuussa 1914 Helsingin lehdissä julkistettiin uusi laaja venäläistämisohjelma, joka olisi toteutettuna merkinnyt Suomen autonomian rippeidenkin hävittämistä. Uutisen herättämä kiihtymys ajoi toisistaan tietämättä toimineet pienet aktivistiryhmät yhteen. Helsingin Ostrobotnian kassahuoneessa pidettiin marraskuun 20. päivän iltana eräänlainen Suomen itsenäisyysliikkeen järjestäytymiskokous. Siinä katsottiin välttämättömäksi irrottaa Suomi Venäjästä. Kun tämä tavoite oli ilmeisesti saavutettavissa vain voimakeinoin, päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin kansanarmeijan luomiseksi. Itsenäisyysliikkeen johtoelin koostui aluksi nuorista, enimmäkseen kuitenkin jo akateemisen loppututkinnon suorittaneista kansalaisista. He katsoivat tulevan kansanarmeijan tarvitsevan aseita ja koulutettuja johtajia. Yritykset hankkia koulutusta kotimaassa, Ruotsissa ja Tanskassa eivät johtaneet tuloksiin. Sen sijaan Saksa antoi myönteisen vastauksen. Tammikuussa 1915 Saksan sotilasjohto ja ulkoministeriö päättivät antaa sotilaskoulutuksen 200 suomalaiselle. Ylioppilaspiireissä alkoi heti kiireinen Saksaan värväys. Aluksi kaikki pääsivät vaikeuksitta ulkomaanpassejaan käyttäen Ruotsin kautta Saksaan. Koulutus tapahtui Lockstedtin leirillä Holsteinissä. Suomalaisia ei pidetty sotilaina, vaan he olivat partiopoikien puvuissa ja heitä kutsuttiin Pfadfindereiksi. Koulutusajaksi oli aluksi määrätty neljä viikkoa, mutta sitä jatkettiin kerta toisensa jälkeen. Monien suunnittelu- ja neuvotteluvaiheiden jälkeen Saksan keisari Wilhelm II allekirjoitti elokuun lopussa 1915 käskyn, jolla Pfadfinderkurssi laajennettiin vahvennetuksi jääkäripataljoonaksi. Tavoitevahvuudeksi suunniteltiin 2000 miestä. Nyt alkoi lisämiehistön hankkiminen. Aluksi värvättiin sodan alussa Saksaan jääneitä suomalaisia. Täydennysmiehistön pääosa oli kuitenkin saatava Suomesta. Värväystoiminnan johtoelimeksi muodostettiin komitea, jossa olivat edustettuna kaikki porvarilliset puolueet, Vaikka sosialidemokraattinen puolue jäi komitean ulkopuolelle, suhtautuivat monet puolueen johtajat myönteisesti itsenäisyysliikkeeseen ja tekivät sille merkittäviä palveluksia. Liikkeellä ei ollut minkäänlaisia sisäpoliittisia tavoitteita ja näin ollen sen kannattajien ja vastustajien raja ei noudattanut poliittisia puolueita. Venäläisten miehittämässä ja tarkoin vartioimassa maassa alkoi salainen värväystoiminta, jossa paikallisina värvääjinä olivat yleensä tavalliset siviilimiehet, joiden ammattijakautuma oli kirjava, mutta jotka olivat useimmiten paikkakunnallaan tunnettuja ja arvostettuja henkilöitä. Ulkomaanpassia ei syksyllä 1915 enää myönnetty 19-35-vuotiaille miehille. Miesten oli lähdettävä Saksaan salaa. Tätä varten perustettiin rajan ylittäjiä varten eräänlaisia etappeja, joiden ylläpitäjinä olivat paikalliset asukkaat. Etappien henkilöstö ja rajan ylittäjät olivat jatkuvasti kiinnijoutumisen pelossa. Tärkein etappitie vei Kemistä Haaparantaan. Toinen tärkeä reitti kulki Tornion etapin kautta. Etelä-Pohjanmaalta meni tulevia jääkäreitä myös jäätä pitkin Uumajaan. Venäläiset saivat vihiä jääkäriliikkeestä jo syksyllä 1915 ja ryhtyivät vastatoimenpiteisiin. He onnistuivat vangitsemaan noin 50 aktivistia. Vaarallisissa ja vaikeissa olosuhteissa tapahtunut värväys ei edellyttänyt eikä mahdollistanut tarjokkaiden karsintaa. Suomalainen jääkärijoukko oli eräänlainen pienoiskokoinen kansanarmeija, sillä siinä olivat edustettuna kaikki ammattiryhmät ja ikäluokat välillä 15-50 vuotta. Esimerkiksi opiskelijoita oli noin 300, koululaisia 150-200, työläisiä yli 500 ja maanviljelijöitä pienviljelijät ja torpparit mukaan luettuna lähes 300. Osa ei soveltunut taistelutoimintaan ja näin ollen Saksassa olleista1890 kirjatusta jääkäristä vain 1261 pääsi osallistumaan Suomen Venäjän vallasta irrottamisen vaatimaan vapaussotaan, joka oli jääkärien saapuessa Suomeen muuttunut lähinnä kansalaissodaksi. Taistelujoukkoihin soveltumattomat sijoitettiin Saksassa siviilityöpaikkoihin. Enemmistö oli kuitenkin hyvää sotilasainesta. Päällystöainesta oli hyvin runsaasti. Suomalaisten vapaaehtoisten oikeudellinen asema muuttui elo-syyskuun vaihteessa 1915. Heistä tuli Saksan armeijan sotilaita. Heiltä ei kuitenkaan vaadittu sotilasvalaa, vaan he tekivät sitoutumisen palvella Saksaa. Jääkäreiden koulutus oli tehokasta, kovaa ja hyvin pikkutarkkaa. Sodassa saadut kokemukset otettiin koulutuksessa huomioon. Osa sai johtajakoulutusta. Suomalaiset saivat tunnustusta saksalaisilta kouluttajiltaan erityisesti ampumataitonsa, marssikykynsä ja urheilusuoritustensa johdosta. Suomalaiset jääkärit siirrettiin Saksan itärintamalle keväällä 1916. Tässä yhteydessä suomalainen joukko-osasto sai nimen Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27. Pataljoona oli rintamavastuussa verrattain hiljaisella rintamalla Latviassa Riikan lounaispuolella kesäkuusta 1916 maaliskuuhun 1917. Pataljoona kärsi tänä aikana 13 miehen tappiot kaatuneina tai kadonneina ja 49 miehen haavoittuneina. Suoperäisen alueen epäterveellinen ilmasto aiheutti kuitenkin osaltaan sen, että monet jääkärit menehtyivät tai sairastuivat erilaisiin tauteihin. Erityisesti malaria ja tuberkuloosi olivat sotilaiden vaivana. Rintamallaolo vaiheen jälkeen jääkäripataljoona siirrettiin reserviksi Libauhin. Tämä vaihe oli vaikea, sillä jääkärit odottivat paluuta Suomeen. Odottelu kesti kuitenkin vielä 11 kuukautta. Huolimatta tehokkaasta koulutuksesta ja erilaisista kursseista vaivasi monia jääkäreitä syvällinen koti-ikävä. Muutamia kymmeniä pfadfindereitä ja jääkäreitä oli lähetetty Suomeen värväys-, tiedustelu- tai sabotaasitehtäviin. Heistä 19 oli joutunut venäläisten käsiin. Osa joutui yhdessä 60 siviilimiesaktivistin kanssa Pietariin Spalernajan vankilaan. Heitä kutsuttiin kalterijääkäreiksi. Yhteensä 38 jääkäriä tuli Suomeen syksyllä 1917 mukanaan Saksasta saatuja aseita. Heistä kahdeksan tuli saksalaisella sukellusveneellä. Jääkäreiden pääjoukon paluuta Suomeen viivyttivät Saksan ja Venäjän välillä joulukuussa 1917 alkaneet rauhanneuvottelut Brest-Litovskissa. Suomen itsenäistyttyä ei esteitä enää ollut. Kauan odotettu paluu Suomeen alkoi siten, että helmikuun 13. päivänä 1918 Jääkäripataljoona 27 hajotettiin Saksassa virallisesti, minkä jälkeen jääkärit vannoivat sotilasvalan Suomen lailliselle hallitukselle. Seuraavana päivänä alkoi kotimatka. Matkustajalaiva Arcturukseen ja rahtilaiva Castoriin sijoitettiin 950 jääkäriä. Jäänmurtaja Sammon perässä nämä laivat saapuivat Vaasaan 25.2.1918 täsmälleen kolme vuotta sen jälkeen, kun pfadfindereiden koulutus Saksassa oli alkanut. Päivää myöhemmin jääkärit esiintyivät Vaasan torilla paraatissa viimeisen kerran yhdessä. Sen jälkeen he hajautuivat laillisen hallituksen joukkojen eri tehtäviin. Kaksi kolmattaosaa toimi aliupseerin ja yksi kolmasosa upseerin tehtävissä rintamajoukkojen johtajina, kouluttajina ja taistelijoina. Jääkäreiden vaikutus oli vuoden 1918 vapaussota-kansalaissodassa sodan kulkuun erittäin suuri ja jopa ratkaiseva. Laillisen hallituksen joukkojen kärsimistä tappioista jääkärit kärsivät poikkeuksellisen suuren osan. Lyhyessä sodassa kaatui 127 jääkäriä ja 238 haavoittui sotaan osallistuneista 1261 jääkäristä. Sodan jälkeen valtaosa jääkäreistä palasi siviilielämään. Pääosa oli työmiehiä, pienviljelijöitä ja toimenhaltijoita. Joitakin jääkäreitä nousi talous- tai kulttuurielämän huipulle. Osa jatkoi sotilasuralla. Heidän vaikutuksensa Suomen puolustusvoimien kehittämisessä oli hyvin suuri 1950-luvulle asti. Yhteensä 49 jääkäriupseeria sai kenraalin sotilasarvon. Valtaosa jääkäreistä osallistui vielä talvi- ja jatkosotaan, osa hyvin merkittävissä tehtävissä. Taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erityisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi heistä 20 nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi.

狙撃兵運動の誕生とその第27ロイヤル・プロイセン狙撃大隊の誕生は，フィンランドの歴史におけるいわゆる抑圧時代の結果，つまり，フィンランド大公国をロシア化してその内部自治を破壊しようとするロシア帝国の試みである。 　1899年から1905年にかけての第１次と1908年に始まった第2次弾圧期間の後は，我が国の未来は暗いものに見えました。 この国には強い反ロシア感情が広がっていた。 フィンランドとロシアのコンセンサスの1899年以前の個人的な記憶がなかった若者は，ロシアに対して特に敵対的でした。 　1914年の第一次世界大戦の勃発後，フィンランドはロシアの敗北を広く望んでいた。希望は，戦争の初期段階でロシア軍が被った大きな挫折によってさらに悪化した。弾圧の第一期の精神で，ヘルシンキの学生間で新しい活動家運動が生まれた。彼らはロシアの敗北を加速するために何かをしたいと思っていた。 　1914年11月，もし実行された場合，フィンランドの自治の破壊を意味していた，新しい大規模なロシア化プログラムがヘルシンキの新聞で発表された。このニュースによって引き起こされた興奮は，無意識のうちにいくつかの小さな活動家グループを統合するように駆り立てた。11月20日の夕方，フィンランドの独立運動の一種の組織会議がヘルシンキのオストロボスニアビルの会計室で開催された。この目標が明らかに力によってのみ達成できる場合，国民軍を創設するための措置を講じることが決定された。 　独立運動の指導部は，当初若者またはほとんど学術的修了試験を終わらせた市民で構成されていた。彼らは，来る国民軍には武器と訓練された指導者が必要だと感じていた。フィンランド，スウェーデン，デンマークで軍事訓練する試みは失敗した。その代わりに，ドイツは積極的に反応した。 　1915年1月，ドイツ軍指導部と外務省は200人のフィンランド人を訓練することを決定した。すぐに，学生間でドイツ派遣の急募が始まった。当初は，誰もがスウェーデン経由でドイツへの外国のパスポートを使って簡単に出国できた。訓練はホルスタインのロックステッド野営地で行われた。フィンランド人は兵士としてではなく，ボーイスカウトの衣装を着ており，斥候（Pfadfinders独語）と呼ばれていた。訓練期間は当初4週間に設定されていたが，何度も延長された。 　計画と交渉の多くの段階を経た後，1915年8月末にドイツの皇帝ヴィルヘルム2世は，斥候コースを強化して大隊に拡大する法令に署名した。目標の強さは2,000人であった。これで，募集プロセスが開始された。最初，ドイツに居たフィンランド人が戦争の初めに採用された。ただし，追加の兵の大部分はフィンランド出身でなければならなかった。社会民主党は委員会から除外されたが，志願者募集の運営機関として構成していた，すべてブルジョア階級を代表した党員から成る委員会は，独立運動を歓迎し，多くの党首に重要なサービスを提供した。この運動には国内政策の目標がなかったため，支持者と反対者の境界線は政党に従わなかった。 　ロシア軍に占領され厳重に警備されたこの国で，秘密の志願者募集が始まった。地元の応募者は一般に，さまざまな職業的背景を持つ普通の民間人だが，ほとんどが地元で知られ尊敬されていた。 　1915年の秋には，19〜35歳の男性には外国のパスポートが付与されなくなった。志願者は密かにドイツに行かなければならなかった。この目的のために，国境を超える者のためにいろいろな障害が設置され，越境を支援する者が地元住民によって維持されました。越境の支援者や越境者は常に捕まるのを恐れていた。 　重要な越境ルートは，ケミからハーパランタ（スウェーデン領Haparanda）であった。もう1つの重要なルートは，トルニオの越境ルート経由であった。南オストロボスニアからの狙撃兵志願者も氷上を歩いてウーマヤ（スウェーデン領Uumaja，ボスニア湾のこの辺は，水深が浅く，冬は結氷上を車も渡れた）に渡った。ロシア軍は1915年の秋にすでにこの噂を知っており，報復措置が取られた。彼らは約50人の活動家を逮捕した。 　危険で困難な条件下での募集では，候補者をいちいち選別する余地はなかった。フィンランドの狙撃兵は，15歳から50歳までのすべての職業グループおよび年齢グループを代表する小さな国民軍の一種でした。たとえば，約300人の学生，150〜200人の中等学校生，500人以上の労働者，および小規模農家や小作農を含む約300人の農耕者がいました。 　それらの一部は戦闘活動に適さなかったため，ドイツで記録された1,890の狙撃兵のうち，狙撃兵がフィンランドに到着したときに内戦に変わっていたロシアの解放のためにフィンランドが要求した解放闘争に参加できるのは1,261人だけでした。不適格な戦闘員は，ドイツの民間業務に配属されました。しかし，大半は優れた軍人素質を持っていた。目に見える素質は非常に豊富であった。 　フィンランド人志願兵の法的地位は，1915年8月と9月の変わり目に変わった。彼らはドイツ軍の兵士になった。しかし，彼らは軍事宣誓をする必要はなく，ドイツに奉仕することを約束した。 　狙撃兵訓練は効果的で，困難で，非常に正確であった。戦争から学んだ教訓は訓練で考慮された。一部の人は士官の訓練を受けた。フィンランド人は，特に射撃技術，行進能力，運動能力でドイツ軍指導者から高い評価を受けた。 　フィンランド狙撃隊は1916年春，ドイツ軍東部戦線に移された。これに関連して，フィンランド軍は，ロイヤルプロイセン第27狙撃大隊と名付けられた。大隊は1916年6月から1917年3月までラトビアのリガ南西の比較的静かな前線にいた。この間に，大隊は13人の死亡者または行方不明者，49人の負傷者を出した。しかし，湿地帯の不健康な気候は，多くの狙撃兵が死亡または独特の病気になった。特にマラリアと結核は兵士の悩みであった。 前線任務を務めた後，狙撃大隊は予備としてリバウに移された。狙撃兵はフィンランドに戻るのを待っていたため，この段階は困難であった。ただし，待機はなおも11か月間続いた。効果的な訓練とさまざまなコースにもかかわらず，多くの狙撃兵は深い望郷の念に悩まされた。 　数十人の斥候と狙撃兵らは，徴兵，諜報，または妨害活動のためにフィンランドに送られた。このうち19人がロシア軍の手に落ちた。一部は60人の民間人活動家と一緒に，サンクトペテルブルクのSpalernaya刑務所に収監された人もいる。彼らは独房狙撃兵と呼ばれていた。 　1917年秋にドイツから武器を受け取って，合計38人の狙撃兵がフィンランドに到着した。そのうち8人はドイツの潜水艦で来た。フィンランドの主要部隊のフィンランドへの帰還は，1917年12月のブレスト・リトフスクでのドイツとロシア間の和平交渉により遅れた。フィンランドの独立後，それ以上の障害はなかった。 　永く待ち望まれていたフィンランドへの帰還は，1918年2月13日にドイツで第27狙撃兵大隊が公式に解散し，その後，狙撃兵がフィンランドの法的政府に軍事宣誓を誓ったときに始まった。翌日，帰還が始まった。旅客船アークトゥルスと貨物船キャスターには，950人の狙撃兵が乗船していた。1918年2月25日，ドイツで斥候訓練が開始されてからちょうど3年後に，砕氷船サンポの後に付いて，これらの船がヴァーサに到着した。1日後，狙撃隊はヴァーサ広場で最後に合流してパレードした。その後，彼らは合法的な政府軍のさまざまな任務に分散した。3分の2が下士官を務め，3分の1が士官で，前線の指揮官，訓練官，戦闘員を務めた。 　狙撃隊の影響は，1918年の解放闘争／市民戦争の過程における非常に大きく，決定的なものでさえあった。狙撃隊は，合法的な政府軍が被った損失の非常に大きな割合を被っている。短期間の争いで，1261人の狙撃兵のうち127人の狙撃兵が殺され，238人が負傷した。 　戦後，ほとんどの狙撃兵は民間の生活に戻った。大半は労働者，小規模農家，公務員でした。一部の狙撃兵は，経済的，文化的な生活の頂点に立った。軍歴を続けている人もいる。フィンランド軍の発展に対する彼らの影響は，1950年代まで非常に大きかった。合計49人の狙撃兵士官が将軍の階級を獲得した。狙撃兵のほとんどは，冬戦争と継続戦争にまだ関与しており，一部は非常に重要な地位にあった。戦闘は非常に重要な結果を達成し，特に高度に導かれた軍事行動に報いるために，20人はマンネルヘイム十字勲章の騎士と命名された。