（2019年10月1日掲載）

Sota 1918 − valkoiset ja punaiset Maailmansodan pitkittyminen, rintamalla koetut raskaat tappiot ja paheneva elintarvikepula aiheuttivat vuonna 1917 Venäjällä levottomuuksia, jotka heijastuivat myös Suomeen. Järjestyksen ylläpitämiseksi Suomessa perustettiin järjestyskuntia, palokuntia, kyläosastoja ja lopulta suojeluskuntia. Työväestön piirissä perustettiin omia järjestyskaarteja. Suomen itsenäistymistä joulukuussa 1917 varjostivat maassa yhä oleva kuriton venäläinen sotaväki sekä työväenkaartien ja suojeluskuntien väliset kiihtyvät ristiriidat. Tammikuussa 1918 eduskunta hyväksyi hallituksen pyytämät valtuudet lujan järjestysvallan luomiseksi ja toimintaa johtamaan nimitettiin kenraaliluutnantti C. G. E. Mannerheim. Tammikuun 25. päivänä suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi, mitä on pidetty itsenäisen Suomen puolustusvoimien syntyhetkenä. Suojeluskuntia täydennettiin aluksi värväämällä. Helmikuussa 1918 otettiin käyttöön yleinen asevelvollisuus. Molemmat osapuolet aloittivat sptilaalliset toimet Viipurissa ja muualla Karjalassa 17.-20. tammikuuta. Hallituksen joukot aloittivat Mannerheimin johdolla venäläisten joukkojen aseista riisumisen Pohjanmaalla 28. 1. 1918. Työväen järjestyskaartit ja Helsingin punakaarti yhdistyivät Suomen punaiseksi kaartiksi ja päätös liikekannallepanosta ja vallankaappauksesta tehtiin. Sota valkoisten ja punaisten välillä alkoi. Tammikuussa punakaarti sai hallintaansa Etelä-Suomen tärkeimmät asutuskeskukset, suojelukuntalaiset saivat Oulun ja Tornion taisteluiden jälkeen haltuunsa koko Pohjois-Suomen. Helmikuussa punaiset hyökkäsivät Karjalan rintamalla ja Hämeessä valkoisia vastaan. Valkoisten rintamalinjat kestivät kuitenkin murtumatta. Jääkärit saapuivat Suomeen valkoisten puolelle, samoin ruotsalaisia vapaaehtoisia. Maaliskuussa alkoi sodan lopputuloksen kannalta merkittävä taistelu Tampereesta, jonka punaiset hävisivät. Myös Karjalan kannaksella taistelut päättivät punaisten tappioon ja Viipurin valtaukseen huhtikuussa. Maaliskuussa Ahvenanmaalla saapui saksalaisia joukkoja, huhtikuussa saksalaiset nousivat maihin Hangossa ja Loviisassa tullakseen hallituksen joukkojen avuksi ja etenivät Helsinkiin ja edelleen pohjoiseen Lahteen. Viimeiset punaiset antautuivat Kymenlaaksossa toukokuun alussa. Sodan päätösparaati järjestettiin Helsingissä 16. 5. 1918. Sodassa menetti henkensä yli 30 000 suomalaista, joista valtaosa oli punaisia. Itsenäisyyden hinta oli kova. Vuoden 1918 sodan monet nimet Suomessa vuonna 1918 käytyä sotaa on kutsuttu monilla nimillä: vallankumous, punakapina, vapaussota, kansalaissota, sisällissota. Eri nimet heijastavat eri aikoina vallinneita käsityksiä sodasta. Ensimmäiset nimet vuoden 1918 sodalle annettiin heti taisteluiden puhjettua. Punaiset kutsuivat sitä vallankumouksesksi, valkoiset kapinaksi tai punakapinaksi. Punaisten näkökulmasta kyseessä oli marxilainen työväen vallankumous, valkoisten näkökulmasta kapina laillista hallitusta vastaan. Sodan päätyttyä voittanut valkoinen osapuoli risti sen vapaussodaksi. Nimellä viestitettiin, että sodan avulla Suome oli vapautettu venäläisestä sotaväestä ja Venäjän vaikutusvallasta. 1960-luvulla sotaa alettiin tutkia laajemmin myös punainen osapuolen näkökulmasta, ja vapaussota-termin kilpailijaksi tuli nimitys kansalaissota. Nykyään yleisin sodasta käytetty nimi on sisällissota. Nimitys on yleistynyt, koska se on neutraali ja mahdollistaa sodan vertailemisen muiden sisällissotien kanssa. Sodalle on ehdotettu vielä tätäkin neutraalimpia nimiä, kuten vuoden 1918 sota tai vuoden 1918 tapahtumat. Punainen ja valkoinen terrori Sisällissodat ovat tunnettuja raakuudestaan. Myös Suomen sisällissodalla on tässä suhteessa kauas ulottuva synkkä varjo. Sodan taistelussa kuoli vähemmän ihmisiä kuin sodan aikaisen ja sen jälkeisen terrorin uhrina. Sodan alkupuoli tunnetaan ns. punaisen terrorin aikana. Punaisten hallitsemilla alueilla surmattiin noin 1 600 ihmistä. Surmien motiivina oli useimmiten vaikutusvaltaisten vastapuolen kannattajien tuhoaminen, toisinaan myös henkilökohtaiset kaunat. Suurin osa uhreista oli näkyviä suojeluskuntalaisia, talollisia, paikallispoliitikkoja tai virkamiehiä. Sodan edetessä ja punaisten jäädessä häviölle valkoisten kostomentaliteetti pääsi valloilleen. Valkoisten lasketaan surmanneen yli 7 000 punaista tai punaisten kannattajina pidettyä henkilöä, joukossa paljon venäläisiä. Erilaiset väliaikaiset oikeusistuimet jakoivat yli 500 kuolemantuomiota, joista hieman yli sata pantiin täytäntöön. Punaisen ja valkoisen terrorin uhrien lisäksi sisällissodan kuolinlukuja nostavat vankileireillä kuolleet. Voittajien vankileireille, joista tunnetuimmat sijaitsivat Suomenlinnassa, Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Tammisaaressa, joutui yli 70 000 henkilöä. Heistä 12 000 menehtyi nälkään ja tauteihin surkeissa leiriolosuhteissa. Vankileirikatastrofi järkytti myös valtiojohtoa, joka aloitti kesällä 1918 punaisten rivimiesten armahtamiset. Viimeiset viisikymmentä punavankia armahdettiin 1927.

1918年の戦い―白軍と赤軍 　第一次世界大戦が長引き，前線の大規模な損失，食糧不足の悪化は，1917年ロシアに不安を引き起こし，これはフィンランドにも反映されました。秩序を維持するために，フィンランドでは警察，消防団，村の行政機関，そして最後には自警団（注：後の白衛軍）が設立されました。労働者の中では，彼ら自身の自警団が設立されました。1917年12月のフィンランドの独立は，国内に依然として存在する手に負えないロシア軍と，労働者自警団とブルジョワ自警団の間の激化する紛争によって影を落としました。 　1918年1月，議会は強力な法執行機関を設立するために政府から要請された権限を承認し，作戦を指揮するためC. G. E. マンネルヘイム中将が任命されました。ブルジョワ自警団は 1月25日，政府軍として宣言され，独立したフィンランド軍の誕生と見なされました。最初は志願する者によって自警団に加わり，1918年2月には，一般的な徴兵が導入されました。 　双方は1月17-20日，ヴィボルグとカレリア地方の他の場所で自発的な活動を始めました。 政府軍は1918年1月28日，マンネルヘイムの指揮でオストロボスニア駐留ロシア軍の武装解除を開始しました。労働者自警団とヘルシンキ赤色自警団はフィンランド赤衛軍に統一し，動員して引き継ぐ決定が下されました。 白衛軍と赤衛軍の戦争が始まりました。 　1月，赤衛軍はフィンランド南部の最も重要な人口密集地を押さえ，白衛軍は，オウルとトルニオの戦いの後，フィンランド北部全体を併合しました。 2月，赤衛軍はカレリア戦線とハメで白衛軍に対し攻撃しました。 しかし，白衛軍前線は崩れることなく堅持しました。狙撃兵がフィンランドに到着して白衛軍側に付き，同様にスウェーデンの志願兵も白衛軍側に付きました。 　3月，戦争の結果を左右する主要な戦いがタンペレで始まりましたが，赤衛軍はそこで負けました。また4月，カレリア地峡での戦いは，赤衛軍の敗北とヴィボルグの侵攻で終わりました。3月にドイツ軍がオーランド諸島に到着し，4月にドイツ軍がハンコとロビーサに上陸して政府軍を支援し，ヘルシンキとさらに北のラハティに進軍しました。最後の赤衛軍は，5月初旬にキュメンラークソ（Kymenlaakso）で降伏しました。 戦争の終結式は，1918年5月16日にヘルシンキで開催されました。この戦争で30,000人以上のフィンランド人，そのほとんどは赤軍が命を落としました。 独立のコストは高かったのです。 1918年の戦いの多くの名称 　1918年のフィンランドの戦争は多くの名前で呼ばれてきました。革命，赤い反乱，解放戦争，市民戦争，内戦。 異なる名前は，戦争に関して異なる時期の異なる概念を反映しています。 　1918年の戦争の最初の名前は，戦闘が勃発するとすぐに付けられました。 赤軍はそれを革命と呼び，白軍はそれを反乱または赤い反乱と呼びました。 赤軍の観点からは，それはマルクス主義の労働者革命であり，白軍の観点からは，合法的な政府に敵対する蜂起であったのです。 　戦争の終わりには勝利した白衛軍は，それを解放戦争としました。 その名前は，フィンランドは戦争の助けを借りて，ロシア軍とロシアの影響から解放されたことを示しています。1960年代には戦争は赤軍側のより広い視点を模索し始め，解放戦争という名称のライバル（注：赤軍側のこと）は，市民戦争と命名しました。 　今日，この戦争で使用される最も一般的な名前は内戦です。 この名称は中立であり，この戦争と他の内戦を比較できるため，より一般的になっています。 1918年の戦争や1918年の出来事など，さらに中立的な名前がこの戦争に提案されました。 赤軍と白軍の恐怖 　内戦は残虐なこととして知られています。 フィンランドの内戦にも，この点で大きな陰鬱な影があります。 戦争で死亡した人の数は，戦前および戦後のテロの犠牲者よりも少なかったのです。 　戦争の初期は 赤の恐怖の時間として知られています。 赤軍の支配地域で約1,600人が殺されました。殺人の動機は，多くは権威に反対することを支持する者の殲滅，もう一つは個人的な怨恨でした。犠牲者のほとんどは，著名なパトロン，豪農，地元の政治家または役人でした。 　戦争が進行し，赤軍が敗北すると，白軍の復讐心が解き放たれました。 白軍は，多くのロシア人を含む7,000人以上の赤軍を殺したか，赤軍を抑圧したと推定されています。 500を超える死刑判決がさまざまな暫定裁判所によって受け継がれ，そのうち100ちょっとを超える裁判が執行されました。 　赤軍と白軍のテロの犠牲者に加えて，内戦の死者数は刑務収容所の死者数が引き挙げました。 最も有名なスオメンリンナ，ラハティ，ハメーンリンナ，タンミサーリにある勝利者側の刑務収容所には，70,000人以上が住んでいました。 これらのうち，12,000人が惨めな収容所の状況で飢餓と病気で亡くなりました。 刑務収容所の災害は国家元首にも衝撃を与え，1918年の夏に赤軍兵卒の恩赦が始まりました。 最後の50人の赤軍囚人は1927年に赦免されました。