HELSINGIN SANOMAT (1.6.1905)
ヘルシンギン サノマト (1905年6月1日)

Wenäläisten amiraalien kohtalo.

Lontoosta, touko. 30 pnä. (P.) Roshestwenskin kohtalosta antawat täkäläiset sanomalehdet wastakkaisia tietoja. "Daily Express" sulkaisee warmistamattoman tiedonannon, jonka mukaan se laiwa, johon Roshestwenski siirrettiin "Knjas Suworoffista", joutui japanilaisten käsiin. Huhujen mukaan owat myöskin Njebogatoff ja Fölkersahm joutuneet wangiksi. Japanin lähettiläs on julkaissut Tokiosta saapuneen sähkösanoman, jossa sanotaan, että anastetuista laiwoista saapui "Orjel" 30 p:nä Maisuraan, "Nikolaj","Apraksin" ja "Senjawin" Saseboohon. Togo ilmottaa, että wenäläiset owat menettäneet 2 panssarilaiwaa, yhden rannikkopuolustus wanssarilaiwan, 5 risteilijää, 2 laiwaa erikoistoimia warten, 3 torpedonhäwittäjää. Anastettu on 2 panssarilaiwaa, 2 rannikkopuolustuspanssarilaiwaa, yksi torpedonhäwittäja ja yli 2,000 sotawankia. Japanin laiwasto on wahingoittumatta.

Meritaistelun tuhoja.

Berlinistä, toukok. 30 p:nä. "Lokalanzeigerin" Tokiosta saaman tiedon mukaan on panssarilaiwa "Imperator Nikolai I" torpedoilla wahingoittunut pahoin. Miehistö koetti räjähyttää sen. Shanghaista sähkötetään sanotulle lehdelle, että sinne on saapunut aamulla suuri hiililaiwa "Korea", jonka oikea kylki oli läwistetty. Kirjeenwaihtajan tiedonantojen mukaan on Shanghaihin saapumassa muitakin laiwoja. Japanilaisten on menestyksistään kiitettäwä pääasiallsesti torpedoweneitä.

Kalastajat pelastawat miehistöä.

Kobesta, toukok. 30 p:nä. Japanilaiset kalastajat tuowat maalle onnettomuuden kärsineiden kuuluwia henkilöitä, jotka kertowat, että japanilaisten tykkien pitempi kantawuus tuewasi japanilaiset laiwat, niiden ampuessa wenäläisiä. Wenäläisten kesken syntyi sen wuoksi sekasorto, joka muodostui pakokauhuksi, minkä torpedohyökkäykset täydensiwät. (Daily Express).

Modshista, toukok. 30 p:nä. Kapteeni Nahimow ja eräs toinenupseeri oliwat kauan nääntyneenä wedessä ja pelasti heidät Simonosekista kotoisin olewat kalastajat. (Daily Telegraph.)

Japanilaisten tappiot.

Shanghaista, toukok. 30 pnä Kuletuslaiwa "Korea" ja torpedowene "Swir", jotka owat saapuneet Wusuniin kertowat, että eräs japanilainen panssarilaiwa on palanut ja kaksi risteilijää, joista toisella oli kolme sawutorwea, on uponnut. Kaikkiaan on uponnut 8 japanilaista laiwaa. (Morning Post).

Tsintaosta, toukok.30 p. Japanilaiset tunnustawat menettäneensä kaksi panssarilaiwaa, yhden risteilijän ja 9 torpedowenettä.

Pietarista, toukokuun 30 p:nä. Kuss-lehdelle sähkötetään Wladiwostokista 30 pnä, että sinne on saapunut torpedowene "Grosni", jonka haawoittunut päällikkö Andrejewski on kertonut, että häntä ajoi takaa suuri japanilainen torpedoristeilijä, jonka kanssa "Grosni" muutaman tunnin ajan waihtoi laukauksia, kunnes hywin tähdätty laukaus upotti wihollisen laiwan. "Grosnilla" kaatui yksi upseeri ja 3 matruusia. "Grosni" on wahingoittumaton.

Wenäläiset kuletuslaiwat.

Shanghaista, toukok. 30 pnä. "Ewening Standardin" mukaan on Wusunissa 6 wenäläistä kuletuslaiwaa, jotka owat sitoutuneet siihen, etteiwät lähde satamasta.

Pakenewia laiwoja.

Washingtonista, toukok. 30 p:nä. Shanghaissa olewa Yhdyswaltojen konsuli ilmottaa, että wapaaehtoisen laiwaston risteilijä "Smolensk" on saapunut Wusuniin.

Wladiwostokiin saapuneita laiwoja.

Pietarista, toukok. 31 p:nä. Huhujen johdosta, että "Gromoboi" olisi joutunut perikatoon, ilmotetaan meripääesikunnasta, että "Gromoboi" on Wladiwostokissa eikä ole ottanut osaa taisteluun.

Pietarista, toukok. 31 p:nä. Luotettawien huhujen mukaan on torpedowene "Brawi" mukanaan 191 panssarilaiwa "Osljblan" matruusia saapunut Wladiwostokiin.

Rauha.

Lontoosta, toukokuun 31 pnä. Englannin sanomalehdistö waatii rauhaa. Se huomauttaa sodan jatkamisen hyödyttömyyttä, mutta pelkää, että Wenäjä edelleenkin r###tsepäinen. Amerikan sanomalehdistö on sitä mieltä, että rauha olisi Wenäjälle p##hain tulos. "Newyork Times" ehd##a, että Amerika neuwoisi Japania luopumaan sotakulujen korwauksesta.  (#:判読不能)

Keisari Wilhelm rauhankongreesista.

Washingtonista, toukok. 31 p:nä. Keisari Wilhelm on ilmottanut Rooseweltille, että hän epäämättömästi wastustaa kansainwälisen kongressin kutsumista rauhanehtoja asettamaan. Hän on sitä mieltä että Wenäjän ja Japanin on tultawa sowintoon ilman muiden waltojen wälitystä ja perustelee tämän mielipiteensä sillä, että kongressiin osalliset wallat pyrkisiwät woittamaan itselleen etuja. Tämä johtaisi epäsuhteihin, joiden uhriksi Kiina joutuisi. Sanotaan Rooseweltin olewan samaa mieltä kuin keisari Wilhelmkin ja sanotaan hänen ilmaisseen, ettei hän tarjoa palweluksiaan ennenkuin Wenäjä pyytää häntä wälittämään. (Morning Post).

Japanilaiset wieraat Saksassa.

Berlinista, toukok. 30 p:nä. Keisari on antanut prinssi Arisugawalle Mustan kotkan ritarinmerkin ja prinsessa Arisugawalle ensimäisen luokan Punasen ristin mitalin.

Peruutettu huhu.

Parisista, toukok. 30 p:nä. Ulkomisisteriö peruuttaa muodollisesti huhun, että Japani olisi muka Ranskalta waatinut korwausta puolueettomuuden rikkomusten aiheuttamista wahingoista.

Meritaistelu.

Tsushiman salmen ja Bank Courtin (Okishinan läheisyydessä) 27 ja 28 pnä t. k. tapahtuneisiin meritaisteluihin ottiwat Tokiosta 30 pnä ja Tshisusta 28 pnä saapuneiden sähkösanomain mukaan osaa 26 wenäläistä ja melkein kaikki japanilaiset sotalaiwat ynnä suuri joukko torpedoaluksia.
Wenäläisistä laiwoista owat tähän asti saapuneet seuraawat tiedot: Knjas Suworow, Roshestwenskin lippulaiwa (rakennettu w. 1902, tonnimäärä 13,500, nopeus 17,6 solmus); Borodino (rak. w. 1901, ton. 13,500, n. 17,6 s.); Oslablj (rak. w. 1901, ton. 12,700, n. 18,3) owat uponneet; Sisoj Welikijä (rak. w. 1894, ton. 10,400, n. 15,7) koskewat tiedot owat ristiriitaisia. Newyorkista saapuneen tiedon mukaan on se wahingoittunut; Imperator Aleksander III, (rak. 1901, ton. 13,500, n. 17,6) on pahasti wahingoittunut; Orjol (rak. w.1902, ton. 13,500, n. 17,6), Imperator Nikolai I, (rak. 1889, ton. 9,700, n. 14 s.), Admiral Senjawin(rak. 1894, ton. 5,000, n. 16,1) ja General Admiral Apraksin owat joutuneet japanilaisten käsiin; Nawarinosta (rak. 1891, ton. 10,200, n. 15,9) ja Admiral Ushakoffista, jotka Newyorkista 30 w. k. lähetetyn sähkösanoman mukaan myöskin ottiwat osaa〓taisteluun, ei ole mitään tietoja saapunut.

R i s t e i l i j ä t: II:n luokan risteilijä Wladimir Monomah, rak. 1882, tonn. 5,800, n. 15,2), joutui japanilaisten käsiin, mutta upposi sittemmin; III:n luokan risteilijöistä Shemtshug, (rak. w. 1903, tonn. 3,100, n. 24) ja Isumrud, (rak. 1903, ton. 3,100, n. 24), jotka Newyorkista ja Lontoosta 30 pnä w. k. lähetettyjen sähkösanomain mukaan ottiwat osaa taisteluun, ei ole saapunut mitään lähempiä tietoja.
Wladiwostokiin owat sähkösanomain mukaan saapuneet: Lähettilaiwa Almas (rak.w. 1903, ton. 3,300, n. 19) ja torpedowene Grosni.
Tiedot japanilaisten laiwain waurioista owat toistaiseksi hywin epämääräisiä. Tsintaosta 30 pnä w. k. lähetetyn sähkösanoman mukaan japanilaiset itsekin tunnustawat menettäneensä 2 panssarilaiwaa, 1 risteilijän ja 9 torpedowenettä. Laiwojen nimiä ei ole sähkösanomassa mainittu. Lähempi selonteko niistä on siis jätettäwä toistaiseksi.

ロシア元帥の運命

 ロンドン発,5月30日,(P.)ロジェストヴェンスキーの運命について当地の新聞は正反対の情報を報じている。デイリーエクスプレス紙は,ロジェストヴェンスキーがクニャージ・スヴォーロフから移動した戦艦は日本軍の手に落ちたという裏の取れていない情報を反故にしている。噂によるとまたニェボガドフとフェルケルザームは捕虜になったという。日本大使は東京から届いた電報で,捕捉された戦艦のうちオリョールは30日舞鶴(?)へ,ニコライ1世,アプラクシン,セニャーヴィンは佐世保へ到着したと言っていると公表した。2装甲戦艦,2沿岸警備装甲艦,1水雷駆逐艦と2000人の捕虜は拘束された。  日本軍は損傷ない。

海戦の損害

 ベルリン発,5月30日,Lokalanzeiger紙の東京から得た情報によると装甲戦艦インペラートル・ニコライ1世は水雷で大きく損傷した。船員はこれを爆破しようと試みた。朝上海からそちらに右脇に穴を開けられた巨大な石炭運搬船Koreaが到着したという情報が新聞に電信された。通信員の情報によれば上海にそのほかの船も到着しようとしている。日本軍は水雷艇の重要な働きによる勝利に感謝している。

漁民が船員を救助

 神戸発,5月30日,日本の漁民は事故で負傷した人々を陸へ運んでいる。日本の戦艦が日本の大砲のより長い射程距離でロシア軍を撃つ時日本軍を有利に導いたと話している。このためロシア軍の間で混乱が生じてパニックを起し,水雷攻撃を成功させた。 (デイリーエクスプレス)

 Modshi(門司?)発,5月30日,ナヒーモフ艦長ともう一人の将校は水中で死んでいた。下関に籍を置く漁民が彼らをすくい上げた。 (デイリーテレグラフ)

日本軍の敗戦

 上海発,5月30日,Wusunに到着した随伴船コレーヤと水雷艇スヴィーリは1隻の日本軍水雷艇と2隻うち1隻には3本煙突のある巡洋艦が燃え,沈んだ。全部で8隻の日本軍戦艦が沈んだ。 (モーニングポスト)

 青島発,5月30日,日本軍は2装甲戦艦,1巡洋艦,9水雷艇を失ったことを認めた。

 セントペテルブルク発,5月30日,30日ウラジオストックからKuss紙に次のような電報があった。艦長Andrejewskiが負傷した水雷艇グローズヌイはこちらに到着した。巨大な日本軍水雷巡洋艦が彼の後を追い,上手く照準を狙って敵艦を沈めるまで数時間グローズヌイと砲撃を交わしたと艦長は話した。グローズヌイでは1将校,3水兵が死亡した。グローズヌイは損傷を受けていない。

ロシア隋伴船

 上海発,5月30日,イヴニングスタンダード紙によるとWusunに繋がれた6隻のロシア随伴船は港から離れない。

逃げた艦船

 ワシントン発,5月30日,上海にいる米国領事は命令を受けていない海軍の巡洋艦スモレンスクはWusunに到着したと言った。

ウラジオストック到着の艦船

 セントペテルブルグ発,5月31日,Gromoboiは破壊されたという噂であるが海軍司令部はGromoboiはウラジオストックにおり,戦闘には参加していないと報じた。
 セントペテルブルグ発,5月31日,信頼できる噂によると装甲戦艦オスリャービャの191人の水兵と共に水雷艦ブラーヴイがウラジオストックに到着した。

和平

 ロンドン発,5月31日,イギリスの記者団は和平を希求している。戦争の継続の無用を指摘しているがロシアがさらに###することを恐れる。アメリカの記者団は和平がロシアにとって###の(最も良い?)結果であると考えている。ニューヨークタイムズ紙はアメリカが日本に対して戦果の金を諦めるよう忠告することを###する。(#:判読不能)

ヴィルヘルム公,和平交渉について

 ワシントン発,5月31日,ヴィルヘルム公はルーズベルトに和平の条件を確定するための国際会議を開催することに明白に反対すると表明した。彼はロシアと日本がその他の国の仲介なしに和解すべきで会議に参加する国々が自分の利益を勝ち取るための考えが根底にあるという考えでいる。これが不一致を招き,中国はその犠牲になるだろう。ルーズベルトはヴィルヘルム公と同じ考えでいると言い,ヴィルヘルム公はロシアが彼に調停を依頼する前には手を出さないと言及している。 (モーニングポスト)

日本の賓客ドイツ訪問

 ベルリン発,5月30日,皇帝は有栖川公に黒鷲勲章を授与し,有栖川公妃に1等赤十字メダルを授与した。

解除した噂

 パリ発,5月30日,外務省は日本はたぶんフランスから中立違反を引き起こした損害の賠償を望むという噂を形式的に排除した。

海戦

 対馬海峡とBank Court(Okishinaの近く)で今月27,28日起きた海戦に係る東京から30日,Tshisuから28日届いた26隻のロシア軍艦とほとんど全部の日本軍艦と水雷艇軍団に関する電報を受信した。
 ロシア軍艦に関するこれまで得た情報は次の通り。ロジェストヴェンスキーの旗艦クニャージ・スヴォーロフ(1901年建造,トン数:13,500トン,速度:17.6ノット),ボロジノ(1901建造, 13,500トン, 17.6ノット),オスリャービャ(1901建造, 12,700トン, 18.3ノット)は沈没,シソイ・ヴェリキー(1894建造, 10,400トン,15.7ノット)に関する情報は錯綜している。ニューヨークから届いた情報によるとそれは損傷を受けたとのこと。インペラートル・アレクサンドル3世(1901建造,13,500トン,17.6ノット)はひどく損傷を受けた。オリョール(1902建造,13,500トン,17.6ノット),インペラートル・ニコライ1世(1889建造,9,700トン,14ノット),アドミラル・セニャーヴィン(1894建造,5,000トン,16.1ノット)とゲネラル・アドミラル・アプラクシンは日本軍の手に落ちた。先月30日発信された電報によるとNawarin(1891建造,10,200トン,15.9ノット)とアドミラル・ウシャーコフは戦闘に参加したが何も情報が届いていない。
巡洋艦:2等巡洋艦ウラジミール・モノマフ(1882建造,5.800トン,15.2ノット)は日本軍に拿捕されたがその後撃沈。先月30日ニューヨークとロンドンから発信された電報によると3等巡洋艦のジェムチュク(1903建造,3.100トン,24ノット)とイズムルート(1903建造,3.100トン,24ノット)は戦闘に参加したが直近の情報が何も届いていない。
 電報によれば報道船アルマース(1903建造,3.300トン,19ノット)と水雷艇グローズヌイはウラジオストックに到着した。
 日本軍戦艦の損害の情報はしばらく全く不明である。先月30日青島から発した電報によると日本軍自身2装甲戦艦,1巡洋艦そして9水雷艇を失ったことを認めている。艦船名は電報では触れていない。これらに関する最近の報告では一時的に放ってある。


前のページ ここ 次のページ