Hän sai köyhyyden, osakseen sai köyhyyden,
vierahaks joskus hallan varmaan, joskus hallan varmaan,
Nyt on huoli pois lopun saivat puute ja huolet, maiset vaivat,
pois veivät Peltoniemen Hintriikan.

Ja onni ihmeellinen vasta onhan Hintriikasta
Päästä jälleen kuulemaan miten veisataan.
Niin harvoin tänne tuolta hallaiselta suolta köyhä joutaa lähtemään
leipäkiireiltään.
Toi äiti pienen Hintriikansa kerran kastejuhlan Herran.
Jäi jo kauas taa aika leikin nuorena kirkkoon sitten veikin
mies rakas Peltoniemen Hintriikan.

Ei elä onni hallasuolla, siellä kukka kuolla
tahtoo ennen aikojaan, kesken nuoruuttaan.
Niin myöskin päivä koitti, jolloin kellot soitti puolisolle Hintriikan hetken muutaman
Sai kohtalokseen suon ja töllin harmaan, töllin puolen harmaan.
Pois on asukas, autioituu pirtti ja seinät sammaloituu
pois veivät Peltoniemen Hintriikan.