Laulu: Markku Suominen
Katsohan on tuolla puu, se kukkii joka kesäkuu mun pihallain.
Ja hän istutti sen aikanaan, ja nauroin hänen taimeaan, oksa vain.
Kun ensilumi peitti sen, hän suojas taimen varoen, sitä vaali niin.
Ja hän sisään juoksi tohkeissaan ja melkein kaatui juostessaan, nauroi kyyneliin.
Hän oli keiju, mikä lie ja usein sanoin "totta vie, sinut suuhun syön",
Toi kerran kotiin koiranpennun, piti sitä peiton alla koko yön.
Kun teeveetä me katseltiin, hän uskoi jopa mainoksiin, niin muistan sen.
Ja vuoksi jonkun nyyhkyleffan, hän itki joskus salaa hieman häpeillen.
§ On aivan kuin uneen mä taas palaisin,
muiston kun unohtuneen taas saan jostakin.
Hän rikkoi pölynimurin ja pelkäs, että suuttuisin, sen piiloon vei.
Kun sängyn alta löysin sen, hän sanoi mulle vältellen "se toimi ei".
Kun kerran töistä kesken jäin, niin itkemässä hänet näin kuin maailmanloppu ois.
Ja tasan vuosi sitten, kun taas saimme kevään ootetun, hän kuihtui pois.
§ On aivan kuin uneen mä taas palaisin,
muiston kun unohtuneen taas saan jostakin.
Se oli aamu toukokuun, kun lehteen puhkes oksat puun ja heräsin.
Niin huomasin, ett yksinään oli joutunut hän lähtemään pois jonnekin.
Ja niin kuin tyhjän näyttämön hän jätti taas tän yksiön nyt hiljaisen.
Ja nyt kun vuosi siitä on, saa puukin jälleen kukinnon kuin muistaen.
Katsohan, on tuolla puu, se kukkii joka kesäkuu mun pihallain.
Ja hän istutti sen aikanaan, nauroin hänen taimeaan, oksa vain.