Kauan tuo kesämme kestänyt ei,
pois halla sen kukkaset vei.
Kesästä jäljelle jäi muisto vain,
polttava kaipuu nyt on rinnassain.

Ken muistoja mielessään kantaa,
paljon hän voi omistaa.
Ei niitä voi toiselle antaa,
ne syömmehen kätkeä saa.

Kun saapuu syys,
niin lehdet puiston
se hehkumaan saa loistoaan.
Kuin ikävyys,
mi kauniin muiston
voi synnyttää,
vaik suru jää.

Hetken lehdet nuo vielä hehkuu,
on loisto tuo jo viimeinen.
Ovat muistojemme lehdet kuolleet,
ne mennessään vie tuulonen.

Hetken lehdet nuo vielä hehkuu,
on loisto tuo jo viimeinen.
Ovat muistojemme lehdet kuolleet,
ne mennessään vie tuulonen.